 |
| Poltetut varjot (Burnt Shadows), Kamila Shamsie. Gummerus 2011 (englanniksi 2009). 461 s. Pokkari. suom. Kristiina Drews & Tommi Uschanov. Kansi: Jenni Noponen. |
Pakistanilaissyntyisen kirjailijan Kamila Shamsien romaani Poltetut varjot (Gummerus 2011, engl. 2009) alkaa voimakkain siiveniskuin. On elokuu Nagasakissa vuonna 1945, ja Hirokon huulilla tuntuu vielä saksalaismies Konradin lämmin suudelma. Hiroko on suostunut miehen kosintaan, ja he ovat hahmotelleet tulevaisuuttaan ja sopineet illallistavansa Hirokon kävelyllä olevan isän kanssa. Tämä ei vielä tiedä Konradista. Älä mene, Hiroko pyytää rakastettuaan, joka laskeutuu Hirokon kodin portaita koko ajan katse haikean naisen kasvoissa. Konrad kuitenkin lähtee ja vakuuttaa palaavansa illalla. Onnellinen Hiroko kietoutuu vuosia sitten kuolleen äitinsä silkkikimonoon, tuntee sen viileyden hehkuvalla ihollaan ja rientää parvekkeelle katsomaan poistuvan rakkaansa selkää. Yhtäkkiä kaikki on valkoista; Maankuori on revennyt ja oksentanut nielustaan helvetin. Hiroko haistaa kuolleen lihan ja näkee kotitaloaan kohti ryömivän matelijan - ja huomaa pian kauhukseen, ettei kyseessä ole lisko.
Ensin on tunto, sitten ei tuntoa - on ihoa ja on jotakin muuta. Siinä missä on ihoa on myös tunto. Siinä missä on jotakin muuta ei ole tuntoa. Sormet hypistelevät tuohon muuhun uponneita riekaleita. Minkä riekaleita - ihon vai silkin? Hän ravistaa kimonon yltään. Se valahtaa harteilta, mutta ei putoa lattialle. Jostain syystä se pysyy kiinni hänessä.
Hiroko menettää atomipommi-iskussa isänsä ja Konradin. Pommi jättää hänen selkäänsä ainiaaksi leimansa: linnunmuotoiset arvet, joissa ei ole tuntoa. Monille muille ne ovat hibakusha, sana, jota Hiroko inhoaa eniten. Koska naisella ei enää ole mitään tai ketään, hän päättää turvautua ihmisiin, jotka tunsivat Konradin. Niinpä eräänä päivänä Intiassa asuvien James ja Elizabeth (Ilse) Burtonin ovelle koputetaan: Hiroko on saapunut Konradin siskon elämään.
Poltetut varjot kuljettaa lukijaa Nagasakin atomipommi-iskusta aina 2000-luvun alkuun saakka, Hirokon eläkeläispäiviin. Matka kulkee Japanin ja Intian lisäksi myös Pakistanissa, Afganistanissa ja Yhdysvalloissa. En halua paljastaa tapahtumien yksityiskohtia, mutta sanottakoon, että Shamsien teos on hyvin tapahtumarikas lukuromaani, joka nostaa esiin monia historiallisia tapahtumia. Loppua kohden tapahtumarikkaus hieman uuvuttaa, ja mielestäni jotain olisi voinut kyllä karsia tarinan siitä kärsimättä. Tästä huolimatta teoksen tapahtumat tulevat äärettömän liki, ja koin itse tarinan niin kuin katsoisin elokuvaa. Henkilöt pystyy kuvittelemaan hyvin selkeinä, ja jokaista heistä on mielenkiintoista seurata. Henkilöt ja heidän suhteensa ovat keskiössä, joten vaikka surullisia tapahtumia on runsaasti, eivät ne tukahduta lukijaa alleen.
Kun sain luettua teoksen viimeiset sanat, en ensin ollut ihan varma, oliko lopetus sitä, mitä odotin. Loppu jättää tilaa lukijan omille pohdinnoille, ja odotin ennemminkin selkeää ratkaisua. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että lopetus on juuri oikea. Se jäi nimittäin pyörimään ajatuksiini niin vahvasti, että unensaanti ei ollutkaan helppoa kansien sulkemisen jälkeen. Poltetut varjot antaakin paljon ajateltavaa eikä haihdu mielestä vaan jää. Erityisesti mielessä on ihmisiä salakuljettavan laivan ruumassa herännyt ajankohtainen kysymys: Millainen oli maailma, joka pakotti ihmiset kestämään tällaista?
Poltettujen varjojen jälkeen hämmästelen, miksi olen antanut Shamsien teoksen odottaa niin pitkään. Miten upea kirjailija! Lukekaa Poltetut varjot, lukekaa. Onnekseni itselläni odottaa hyllyssä Shamsien Kartanpiirtäjä, jolta kuulemani mukaan on myös odotettavissa mieleenpainuvaa lukukokemusta.
Shamsien teoksesta ovat kirjoittaneet aiemmin mm. Katri, Leena Lumi ja Annika K, jonka arvion lopusta löytyy lisää linkkejä.
