torstai 27. elokuuta 2015

Aki Ollikainen: Musta satu

Musta satu, Aki Ollikainen.
Siltala 2015. 156 s.
Kansi: Elina Warsta.


Viimein mies nousee pois lähteestä. Hän laittaa kengät jalkaansa ja lähtee sanaakaan sanomatta takaisin siihen suuntaan, josta he olivat tulleet, ja yhtä vaiteliaana nainen kulkee hänen jäljessään. 
     Heidän takanaan kämmen irtoaa lähteen pohjamudasta ja alkaa hiljaa leijua kohti veden pintaa.

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Näinhän sadut yleensä loppuvat. Ollikainen ei kuitenkaan ole kirjoittanut perinteistä satua vaan, kuten nimikin jo kertoo, synkän mustan. Traaginen Tattarisuo ja sieltä löytyneet ihmisruumiin osat ovat totta, mutta Ollikainen on kehitellyt näiden ympärille oman satunsa. Musta satu jakautuu kahteen aikatasoon. Nykyhetkessä on mies, kirjailija, jonka elämä on kaikinpuolin solmussa. Perhe-elämä on ajatumassa karille, mutta miehen katse on luotu menneisyyteen ja oman suvun miesten ongelmiin. Sieltä häntä kuiskii luokseen pahamaineinen Tattarisuo, paikka, joka voisi luoda miehen kirjoittamalle tarinalle lopun.

Menneisyydessä, 1930-luvulla, seurataan miestä nimeltään Heino. Hän kuuluu monen muun lailla pirtutrokareiden joukkioon eletäänhän kieltolain aikaa. Kaikki on hyvin: perhe-elämä kukoistaa ja on tuloja. Auvoisa elämä kuitenkin notkahtaa alaspäin, kun ahneus istahtaa Heinon olkapäälle ja hän alkaa kahmia tuloja pomon selän takana. Kuten odottaa saattaa, ahneus vie suohon: kirjaimellisesti. Tattarisuo yhdistää eri aikakausien miehet toisiinsa.

Ollikaisen esikoisteos, Nälkävuosi (Siltala 2012), oli minulle aikoinaan kympin kirja. Olin jo ehtinyt silmäillä kahtiajakoisia mielipiteitä Mustasta sadusta, mutta tiesin niistä huolimatta, ettei Ollikaisen teos pystyisi taistelemaan esikoisteoksen tarjoaman huikean lukukokemuksen kanssa. Musta satu on siitä huolimatta yksi niistä kirjoista, jonka ilmestymistä olen odottanut kovasti. 

Kiinnostavinta Ollikaisen pienoisromaanissa on Tattarisuo ja Heinon silmin kerrotut menneisyyden kuvaukset. Tattarisuo on juuri sellainen karmivan mystinen ja yksinäinen paikka, jonka taustalle voisi kuvitella soimaan Muumeista tutun, hytisyttävän Mörkö-musiikin. Arvion alussa oleva lainaus on ihan teoksen alusta, josta mielestäni löytyy yksi onnistuneimmista Tattarisuon kuvauksista: hyytävä tunnelma puhaltaa lukijan ihoa kananlihalle. Luin teosta helteisenä kesäpäivänä, mutta mielikuvitus laukkasi kerronnan mukana Tattarisuon hämyyn. Omalla kohdallani Tattarisuon lumo menetti voimaansa teoksen loppupuolella. Kuvaus ei yllä samaan kuin vaikkapa alussa.

Vaikka miljöö olisi kuinka kiinnostava, se ei tietenkään pelkästään riitä puhkumaan happea tarinaan. Kuten useita muitakin, myös minua kiinnosti enemmän 1930-luku kuin nykyisyys. En saanut kirjailijamiehestä lainkaan otetta ja niinpä hän jäi etäiseksi. Sukupolvelta toiselle siirtyvät samat ongelmat eivät oikein jaksa pitää kiinnostuksen virettä yllä; niistä kun on kirjoitettu niin paljon. Miksi kaikki kompastuvat samoihin murheiden kuoppiin, vaikka jokaisen tie on erilainen ja jokaisella olisi mahdollisuus tehdä siitä täysin omanlaisensa? Nykyhetken nimettömäksi jäävä minäkertoja puhuu Joonalle, lapsuutensa ystävälle. Minua syy tähän kummastutti; Joonan merkitys tarinan kannalta jää harmillisen harsomaiseksi. Sen sijaan 1930-luku on kokonaisuutena eheämpi ja henkilökuvaus hieman mieleenpainuvampaa. Lopussa menneisyys ja nykyisyys yhdistyvät, mutta itse olisin kaivannut loppuun vielä jotain. Olo oli kuin hyvin pienen ravintola-annoksen jälkeen: vielä jäi nälkä. 

Hän on ikuisesti täi maailman tukassa.

Ollikaisen kielessä on jälleen omalaisensa herkkä poljento, mutta se ei yllä yhtä lumoaviin mittoihin kuin esikoisteoksessa.  Mustassa sadussakin on kohtia, jotka saivat minut henkäisemään ihastuksesta tai vastakohtaisesti aistimaan Tattarisuon synkän tunnelman, mutta jokin jää vaivaamaan. Ehkä kieli ja tarina eivät ihan onnistu kohtaamaan vaan jäävät haraamaan toisiaan vastaan kahden toisiinsa sopimattoman palapelin palan tavoin.

Musta satu ei ihastuttanut minua, mutta odotan silti Ollikaisen tulevaa tuotantoa. Jollekulle toiselle Musta satu tarjoaa varmasti mielekkäämmän lukukokemuksen, ja niitähän toki löytyy blogiarvioistakin.

Tässä muutama linkki erilaisiin lukukokemuksiin: UllaKatriAmmaSara ja Katja